PERUSPALVELUT

Jotta verotusta voitaisiin keventää ja kansalaiset voisivat saada lisää valinnanvapautta ja päätösvaltaa käyttämiinsä palveluihin, on julkisen sektorin toimintaa kehitettävä ja karsittava "juustohöyläämisen" ja uusien "hyvinvointipalveluiden" keksimisen sijasta. On keskityttävä veronkevennyksiin uusien menoerien sijasta.

Julkinen sektori on säästänyt lähinnä ns. juustohöyläperiaatteella, jolloin julkisten palveluiden laajuuteen tai järkevyyteen ei ole juurikaan puututtu. Vuonna 2004 oli julkinen sektori yli 66 miljardia euroa eli yli puolet bruttokansantuotteesta. Tästä pääosin verotuksen kautta kerätystä rahamäärästä huolimatta suurta joukkoa julkisen vallan takaamaksi määriteltyjä peruspalveluita ei pystytä takaamaan niitä tarvitseville kansalaisille.

Liberaalien mielestä julkisen palvelun tehtävät tulee käydä tarkasti läpi ja hoitaa valitut tehtävät kunnolla. Julkisen sektorin olennaisimmat tehtävät ovat:
1) terveydenhoito ja sosiaalihuolto
2) koulutus
3) sisäinen ja ulkoinen turvallisuus.
Kaikki muu voidaan vähintäänkin kyseenalaistaa.

Näistäkään avaintehtävistä julkisen vallan ei tarvitse välttämättä vastata muiden kuin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden tuotannosta, toisin sanoen oikeuslaitoksesta, poliisista ja puolustusvoimista. Muut palvelut voidaan yleensä tuottaa tehokkaammin, edullisemmin ja paremmin kilpailuttamalla yksityisiä.

Julkisen vallan tehtävänä on vain taata, että kaikilla on varaa koulutukseen, terveydenhuoltoon, asumiseen ja perustoimentuloon. Sen ei itse tarvitse tuottaa peruspalveluja. Näin julkisen sektorin palveluntuotantoresurssit siirtyvät yksityisiin yrityksiin ja alkavat osaltaan myös innovoida uusia, asiakkaidensa tarvitsemia palveluja.

Kustannustehokkaan palvelutuotannon turvaa kuntien ja alueiden välinen yhteistyö sekä väestöltään riittävän suuret kunnat. Kuntien lakisääteisten koulutus-, terveydenhoito- ja sosiaalipalvelujen valtionosuudet on suurennettava todellisten keskimääräisten kustannusten mukaisiksi.

Muut kuin peruspalvelut pitää kuntien rahoittaa pääosin itse. Tosin mahdollisimman suuri osa palveluista rahoitetaan suoraan valtion kansalaisille jakamin palvelusetelein, myös lasten päivähoito sekä vanhusten ja vammaisten hoito todetun hoidontarpeen mukaan.

Palvelusetelillä voi ostaa palvelun haluamaltaan ulkopuoliselta tuottajalta, mutta setelin voi myös tulouttaa hoitavalle omaiselle. Kotihoitoa ei pidä suosia eikä syrjiä verotuksellisestikaan verrattuna kodin ulkopuolisen hoitoon, jotta hoitovalinnat voitaisiin tehdä hoidettavan etujen eikä veronvälttelyn perusteella. Palveluseteliä kalliimpaa hoitoa haluavien tulisi itse maksaa erotus, mutta setelin arvo ja sosiaaliturva mitoitettaisiin siten, että kaikilla olisi varaa riittävään ja tyydyttävään palveluun.

KANSANTERVEYS JA TERVEYDENHUOLTO

Suomessa on ollut varsin laadukas ja hyvään ammattitaitoon perustuva terveydenhoito, mutta se on rapistumassa. Ongelmana on julkisen terveydenhoidon monopolistinen asema. Se ilmenee tehottomuutena, korkeina kustannuksina, huonona hallintona ja valinnanvapauden puuttumisena. Kansalainen kokee tämän pahimmillaan pitkässä jonossa tarvitsemaansa hoitoon, lakisääteisestä "hoitotakuusta" huolimatta.

Liberaalit yhtyvät monien terveydenhuollon asiantuntijoiden näkemykseen ja esittävät terveydenhoidon avaamista yksityiselle palvelutuotannolle, kuten on tehty esimerkiksi Alankomaissa, Saksassa ja Sveitsissä. Tämä mahdollistaa palveluiden saatavuuden ja laadun parantamisen sekä kustannustehokkaamman palvelutuotannon.

Julkisen sektorin tehtävänä on ensisijaisesti taata laadukkaan hoidon saatavuus kaikille kansalaisille varallisuudesta ja mahdollisuuksien mukaan myös asuinpaikasta riippumatta. Varsinainen palvelutuotanto pitää kilpailuttaa tehokkaasti ja näin lisätä terveydenhoitoalan yritystoiminnan kasvamista ja myös julkisen palvelutuotannon tehostamista.

Asiakkaiden oikeutta valita hoitopaikkansa on lisättävä ottamalla käyttöön yksityinen terveysvakuutusjärjestelmä mm. Alankomaiden, Saksan ja Sveitsin mallin mukaisesti. Jokainen Suomessa asuva ottaa terveysvakuutuksen valitsemastaan yksityisestä vakuutusyhtiöstä.

Valtio subventoi vakuutuksen hintaa siten, että kaikilla on varaa ottaa vakuutus, ja että vähimmäisvaatimukset kattavan vakuutuksen ottamisesta aiheutuvat kustannukset ovat kaikille suunnilleen samat, ikään, terveydentilaan, ammattiin tms. katsomatta. Jos asiakas valitsee vähimmäisvaatimuksia kalliimman vakuutuksen (esimerkiksi sellaisen, joka korvaa myös vaihtoehtoisia hoitomuotoja tai viiden tähden sairaalahuoneita), hän joutuu luonnollisesti itse maksamaan erotuksen.

Velvoite terveysvakuutuksen ottamiseen korvaisi nykyisen puhtaasti veroluonteisen sairausvakuutusmaksun, joka ei turvaa hoidon saantia kohtuullisessa ajassa, ei takaa valinnanvapautta eikä kata kaikkia ehkäisevän terveydenhuollon palveluita. Terveysvakuutus takaa kansalaisille oikeuden valita itse hoitopalvelunsa, olipa se sitten yksityislääkäri, lääkäriasema, terveyskeskus tai sairaala.

Hoidon kustannuksista vastaisi vakuutusyhtiö määriteltyjen enimmäishintojen mukaan. Yksityisen palvelutuotannon korvaukset pitää nostaa julkisen palvelun todellisten subventoitujen kustannusten mukaisiksi. Nyt kansalaisia rangaistaan yksityisten palveluiden käyttämisestä.

Terveydenhuolto laajenee koko ajan ja uudet, kalliit lääkkeet paisuttavat kustannuksia. Siksi on tarkkaan määriteltävä julkisin varoin tuettavat hoidot. Terveydenhuollon ammattilaisten työnjakoa on samalla parannettava.

Pakollisen terveysvakuutuksen on katettava sairauksien ja vammojen hoito sekä ehkäisevä terveydenhoito. Erilaiset kosmeettiset toimenpiteet pitää asiakkaiden kustantaa itse tai vapaaehtoisin lisävakuutuksin.

Osan lääkärien antamasta hoidosta voi siirtää sairaanhoitajille ja terveydenhoitajille. Lääkärien kirjoittamia todistuksia voidaan hyvin vähentää esimerkiksi lyhyistä sairauslomista.

Huumeet ovat yhteiskunnallisilta haitoiltaan verrattavissa muihin päihteisiin, alkoholiin tai tupakkaan. Niiden käyttö ei itsessään loukkaa muiden oikeuksia, ja päihdeongelma tulisikin nähdä sairautena, ei rikoksena.

Huumeiden käyttäjät tulisi ohjata hoitoon, ei rangaista sairaita ihmisiä. Rangaistuksen pelon kadotessa alenee myös kynnys hakeutua vieroitushoitoon. Lisäksi vähennettäisiin oheisrikollisuutta. Korvaushoidoilla ja neulanvaihdoilla voidaan tuntuvasti vähentää huumeriippuvaisten terveysriskejä.

Kuten esimerkiksi rattijuoppojen, myös huumeidenkäyttäjien on toki edelleen kannettava vastuunsa huumeiden vaikutuksen alaisina tekemistään rikoksista, ja rikoksista joilla he rahoittavat huumeiden hankintaa. Rikoksen tekeminen huumeiden vaikutuksen alaisena voitaisiin katsoa raskauttavaksi asianhaaraksi samaan tapaan kuin rattijuoppous, ja myös huumeiden myymisestä alaikäisille tulisi säätää kovennettu rangaistus. Ehkäisevä päihdevalistus ja haittojen minimointi ovat parasta päihdepolitiikkaa.

KOULUTUS

Julkisen vallan tehtävänä on taata kaikille kansalaisille mahdollisuus laadukkaaseen perus- ja ammattikoulutukseen. Suomessa koulutus on kansainvälisestikin ottaen laadukasta. Koulutukseen liittyy kuitenkin joukko ongelmia, jotka häiritsevät opiskelua, huonontavat sen laatua tai vähentävät valinnanvapautta.

Nyt koulutusta tuottavat yleensä kunnat tai valtio. Yksityisten koulujen perustamista on helpotettava mielivaltaisesta lupakäytännöstä luopumalla ja sallimalla kaikki vähimmäisehdot täyttävät koulut. Lisäksi yksityiskoulujen rahoituksen kymmenen prosentin leikkuri tulee poistaa.

Koululaisten ja heidän vanhempiensa vapautta valita sopiva koulu pitää lisätä siirtymällä valtionosuuksista koulutussetelien käyttöön. Koululla on kuitenkin oikeus rajoittaa sisäänottoa ja valita oppilaansa aiemman opiskelumenestyksen ja asuinpaikan läheisyyden perusteella.

Koulutusseteli kävisi maksuvälineenä myös yksityiseen kouluun. Mahdollisen kustannusten erotuksen maksavat koululaisen vanhemmat itse. Vapaus valita sopiva koulu pakottaa koulut ratkaisemaan opetuksen ja kouluviihtyvyyden ongelmia. Koulutussetelin arvo on määritettävä sellaiseksi, että se takaa hyvän koulutuksen kaikille.

Ammattikorkeakoulujen tulisi keskittyä työelämässä tarvittavien valmiuksien tarjoamiseen tehdäkseen itsensä opiskelijoille opintosetelien arvoisiksi. Avoin korkeakoulu- ja monimuoto-opiskelu, etäopiskelu tietoverkoissa ym. saattaisivat myös lisääntyä, jos ne ovat tehokkaita ja joustavat opiskelijoiden tarpeiden mukaan.

Valtion ei tulisi rajoittaa tiedekorkeakoulujen opiskeluaikaa muttei myöskään kannustaa keinotekoisesti opintotuella vitkutteluun. Toisille opiskelijoille sopii nopea valmistuminen, toiset haluavat opiskella huomattavasti laaja-alaisemmin ja itselleen sopivan rytmin mukaisesti, tehden siinä sivussa töitä. Perustulomallissa töitä tekevän ei tarvitsisi mitenkään taktikoida tai pelätä tukien takaisinperintää.