Sunday, February 25, 2007

Nettipokerin pelaamista halutaan rajoittaa

Suomessa suunnitellaan laajentaa internetfilteröintiä nyt myös nettipokerin pelaamisen estämiseksi.

http://media.keskisuomalainen.fi/sunnuntaisuomalainen/4955241.shtml

Lakimuutosten suunnittelu ja toteutus jää tulevan hallituksen tehtäväksi. Vaikka maaliskuun vaalien jälkeen hallitus vaihtuukin, uskon Rahapelifoorumin ehdotusten etenevän. Ryhmässämme oli kansanedustaja kaikista eduskunnassa edustettuina olevista puolueista, ja näkemyksemme oli yksimielinen, ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Matti Ahde (sd.) sanoo.

"Rahapeliongelmaisten auttavan puhelimen mukaan nettipokeri on toiseksi pahin peliriippuvuuden aiheuttaja peliautomaattien jälkeen" Mutta peliautomaattien riippuvuuden vähentämiseksi ei olla kuitenkaan tekemässä mitään, joten ihmetyttää että miksi sitten pokerilla olisi merkitystä jos kyse ei ole vain valtion menettämästä rahasta.

Liberaalina en voi hyväksyä sitä, että ihmisten liikkumista internetissä rajoitetaan. Ja tässä suunnittelussa on mukana kaikki eduskunnassa edustettuna olevat puolueet!

lisäaiheesta myös
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=20074937
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=29776

Tässä Liberaalien ja Tietoyhteiskuntapuolueen kanta asiaan..

Nettipokerin rajoitukset ovat sensuuria
Liberaalit ja Tietoyhteiskuntapuolue vastustavat Rahapelifoorumin aikeita rajoittaa suomalaisten nettipokerin pelaamista tai estää se kokonaan.

"Nettipokerin suosion nousu on tullut Suomeen parin vuoden viiveellä. Sitä että Suomen rahapeliyhteisöt eivät ole pystyneet tästä ennakkovaroituksesta huolimatta vastaamaan ihmisten kysyntään ei voida ratkaista sensuroimalla internetistä vaihtoehtoja. Suomen rahapelimonopolin tarkoituksena on säännellä toimintaa, joka voi aiheuttaa peliriippuvuuden vaaran, ei pakottaa ihmiset pelaamaan tietyntyyppisiä pelejä.", sanoo Tietoyhteiskuntapuolueen eduskuntavaaliehdokas, Markus Kalske
Nettipokerilla on Suomessa tuhansia harrastajia. Esimerkiksi Suomen suurimmalla pokeriyhteisöllä, pokerisivut.com-sivustolla, on lähes 20 000 aktiivista jäsentä.

Suomalaiset ovat menestyneet hyvin kansainvälisissä pokeriturnauksissa ja moni jo tienaa elantonsa pokeria pelaamalla. Suomeen on syntymässä elinvoimainen pokerikulttuuri. Valtion sääntely on kuitenkin vaarassa tukahduttaa sen jo alkuunsa.

Rahapelifoorumi perustelee nettipokerien sensuroimista sillä, että nämä aiheuttaisivat muita pahemmin peliriippuvaisuutta. Tälle väitteelle ei esitetä kunnollisia perusteita ja tilastojen perusteella peliautomaatit aiheuttavat merkittävästi enemmän peliriippuvaisuutta.

Rahapeliongelmaisten auttavaan puhelimeen Peluuriin nettipokeria koskeneista yhteyden ottojen määrästä näkyy vain nettipokerin suosion nousu. Pelaajien tarkkoja määriä ei tiedetä, koska nämä ajetaan ulkomaisille palvelimille, missä ainakaan ei tarjota apua peliongelmaisille. Herääkin kysymys, mahtaako nettipokerin rajoittamisen takan olla niinkään huoli ongelmapelaajista kuin siitä, että nettipokerissa valtio jää ilman verotuloja.

"Sensuurilain käsittelyn aikana TYP epäili että on vain ajan kysymys milloin sensuuria ryhdytään käyttämään väärin poliittisten sekä liiketaloudellisten intressien taholta. Tämän vuoksi sekä TYP että Liberaalit kannattavat sananvapautta ja vastustavat tiukasti nettisensuuria.", sanoo Tietoyhteiskuntapuolueen sihteeri, Vili Sikiö.

Ongelmapelaajien ahdinkoa ei pidä vähätellä, mutta ei ole oikein rangaista kaikkia pokerin harrastajia sen vuoksi, että pienellä osalla on hankaluuksia hallita omaa pelaamistaan. Liberaalit r.p. ja Tietoyhteiskuntapuolue r.y. ovatkin tyytyväisiä Ministeri Huovisen ensireaktioon: jo harmillisesti luotua sensuurikoneistoa ei pidä todellakaan hyväksyä missään nimessä laajennettavaksi perustuslain vastaisesti ja mahdollisen ongelman ratkaisuun tulee käyttää muita keinoja, esimerkiksi sivistämistä ja tiedotusta.

"Verotulojen menetyksestä RAY ja Veikkaus voivat syyttää vain itseään, kun eivät ole saaneet aikaiseksi perustaa Suomeen omaa nettipokeria kuten esimerkiksi Ruotsissa on tehty. Nyt pelaajilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin käyttää ulkomaisia pelisivustoja. Tämä monopoliyritysten saamattomuus ei ole mitenkään yllättävää, mutta tulee Suomelle kalliiksi. Siksi Liberaalit vaativat uhkapelimonopolien välitöntä purkamista ja mahdollisuutta antaa muille yrityksille edellytykset perustaa nettipokeripalvelimia.

Vapaa kilpailu tunnetusti ruokkii kekseliäisyyttä ja parantaa palvelua yritysten kilpaillessa pelaajista. Kenties jatkossa muiden maiden pelaajat tulevatkin suomalaisille pokerisivuille" lausuu Liberaalit r.p:n puheenjohtaja Ilkka Innamaa.
"Olemme kovaa vauhtia matkalla kohti holhousyhteiskuntaa. Tahdommeko todella elää maailmassa, jossa kaikki ihmisten toimet on rajattu ja valvottu valtion toimesta, mitä, miten ja missä saa mitäkin tehdä minäkin ajankohtana? Nyt on aika panostaa avoimuuteen ja uskoa ihmisten kykyyn tehdä itsenäisiä päätöksiä ja kantaa vastuu teoistaan" toteaa Tietoyhteiskuntapuolueen eduskuntavaaliehdokas, Markus Kalske.
Liberaalit r.p. ja Tietoyhteiskuntapuolue ovat sopineet läheisestä vaaliyhteistyöstä tulevissa eduskuntavaaleissa.

Liberaalit r.p.:
Ilkka Innamaa
Puheenjohtaja
Helsinki
puh/sms: 0400 603308
email: ilkka.innamaa@liberaalit.fi

Tietoyhteiskuntapuolue:
Vili Sikiö
Puoluesihteeri
email: vili.sikio@tietoyhteiskuntapuolue.fi

Markus Kalske
email: markus.kalske@kotiportti.fi

No comments: